Galleria Toinen Silmä
Hankkeen esittely
Toinen Silmä ry on järjestänyt toukokuusta 2024 saakka nykytaidenäyttelyitä ja tapahtumia Helsingin Vallillassa sijaitsevassa galleria- ja tapahtumatilassa.
Haluamme luoda yhteisöllisen, taiteilijoiden puolella olevan yhteisön. Haluamme ylläpitää niin fyysistä kuin henkistäkin tilaa, jota on mahdollisuuksia muokata tarpeiden ja toimintojen mukaan.
Tulevaisuudessa haluamme tehdä entistä enemmän yhteistyötä taiteilijoiden kanssa, luoda yhteisöä ja yhteisöllisyyttä, jollaista suomalainen taidekenttä tarvitsee. Keskustelua, yhdessä tekemistä, yhdessä uudenlaisten toimintamallien luomista taiteilijoilta taiteilijoille.
Työskentelemme tällä hetkellä palkatta ja ilman minkäänlaista rahallista tukea. Näillä lahjoituksilla pystymme kattamaan kuluja ja takaamaan toiminnan jatkumisen ja sen mielekkyyden myös työryhmällemme.
Kiitos tuestasi!
Työryhmän esittely
Toinen Silmä ry on vielä pieni yhdistys, jolla on jäseniä vasta muutama. Pääasiallisesti toimintaa pyörittävät kuvataiteilija (AMK) Salla Sillgren ja vuonna 2025 Kuvataideakatemiasta kuvataiteen maisteriksi valmistuva Heli Lundström.
Olemme kuuden kuukauden aikana kuratoineet ja järjestäneet menestyksekkäästi useita ryhmänäyttelyitä. Ryhmänäyttelyiden konseptina on ollut teosten pieni koko ja teema, jota taiteilijat ovat saaneet tulkita haluamallaan tavalla. Galleria on antanut tilan myös workshopeille, performansseille, taidemyyntitapahtumille ja taiteilijoiden yhteisöllisyyden kasvattamiseen.
Lahjoituksia 17
Lahjoita
Summa | Tällä summalla mahdollistetaan: | |
---|---|---|
15 € | Tuubi seinätasoitetta | |
40 € | Alkoholittomat avajaistarjoilut | |
100 € | 18 litraa valkoista seinämaalia | |
1000 € | Yhden kuukauden vuokra | |
10000 € | Palkkio näyttelyjärjestelyistä ja valvonnasta 6kk ajan |