Kymi Kantri 2021

Kymenlaakson kantrifestarit järjestettiin toista kertaa vuonna 2021 ja aivan kuten ensimmäiselläkin kerralla, niin korona sotki kuvioita. Alunperin oli tarkoitus pitää festit kesäkuussa, mutta jouduimme siirtämään tapahtuman elokuulle. Silloinkin oli aivan niillä rajoilla, että pystyimme tämän toteuttamaan turvallisesti, kun rajoitukset kiristyivät juuri festarin aikana.
Vaikka jouduimme siirtämään ajankohtaa, niin kaikki esiintyjät pääsivät mukaan myös elokuussa. Meillä oli siis hyvin korkeatasoinen ja monipuolinen artistikattaus ja toimintaa oli kahdella lavalla. Meillä oli alan ammattilaiset hoitamassa äänentoistoa ja kaikki festereilla sujui niin kuin pitikin ja yleisön palaute oli järjestään kiittävää. Kulttuuritalon Wanhan Rautakaupan puitteet sopivat mainiosti kantrifestarin järjestämiseen ja alan piireissä on Kymi Kantri on saanut mainetta hyvin järjestettynä ”pienenä suurena” festarina, jolla on välitön tunnelma ja hyvät esiintyjät.
Käytönnön järjestelyjen suhteen kaikki toimi niin kuin pitikin ja säätkin suosivat. Koronatilanne teki sen, että pystyimme varmistamaan festarin järjestämisen vain reilu viikko ennen tapahtumaa ja tämä toi omat haasteet toteutukseen. Lipunmyyntitulot olivat suunniteltua pienemmät ja lopulta Kymi Kantri 2021 jäi tappiolliseksi, mutta edellisen vuoden pesämuna ja järjestäjien henk.koht. tuki auttoivat selviämään pinnan päälle ja vuoden 2022 Kymi Kantri on nyt suunnitteilla.