Tanssiopisto Vinha vie tanssin iloa ympäri Uuttamaatta

Tanssiopisto Vinhan näyttämökalustohankkeen tavoitteena on ollut koota uusi koottava näyttämökalusto kiertävän esitystoiminnan tueksi. Tanssiopisto tarjoaa tanssin taiteen perusopetusta kolmen kunnan alueella (Karkkila, Vihti, Lohja) ja esitystoimintaa pyritään viemään monipuolisesti ja laadukkaasti eri ympäristöihin ja paikkoihin.

Kulttuurilahjan joukkorahoituskampanjan avulla (tuotto 2244 euroa) kustannettiin lähes kokonaan syksyllä 2018 uudet kaksipuoleiset tanssimatot (noin 2300 euroa), jotka kattavat 10×10 metrin tanssialueen.

Lisäksi kampanjaan on saatu Ykkösakselin Leader-rahoitusta, jonka avulla tanssiopisto on ostanut langatonta äänentoistoa ja koonnut näyttämösermit syksyn 2018 aikana. Hanke jatkuu edelleen keväällä 2019, jolloin lahjoitusten ja Ykkösakselin tuen avulla kalustoon ostetaan lisäksi vielä valotekniikkaa.