Koiruuksia-lastenlevy vie kuulijan matkalle maailman ympäri

Hankkeen esittely

Koiruuksia-levyllä kuullaan tekstejä, joissa on tarttumapintaa niin aikuisille kuin lapsillekin, tarinoita elävästä elämästä: lapsiperheen arjesta ja niistä kysymyksistä ja tilanteista, jotka ovat tuttuja kaikille lapsille ja vanhemmille. Lisäksi Koiruuksia-levy vie kuulijan matkalle maailman ympäri mm. Kaihon Karavaanin soittajien kanssa, erilaisia tyylilajeja kavahtamatta. Lauluissa on sekä kepeä pintataso että filosofinen puoli, joiden kautta voi herättää keskustelua tärkeistä aiheista kuten suvaitsevaisuudesta, erilaisuudesta, peloista, kiusaamisesta, ystävyydestä ja siitä, mitä nämä kaikki merkitsevät.

Koiruuksia-lastenlevy äänitetään Sonic Pump-studiolla 9-11.10.2018. Levyn tuottaa Sampo Haapaniemi ja julkaisee Texicalli. Levylle tulee yhdeksän Helmenkalastajat-duolle tekemääni kappaletta, joista yhden sanoitin yhteistyössä Kati Valjuksen kanssa ja kolme yhdessä säveltäjä/sovittaja/tuottaja Matti Paatelman kanssa. Duoon kuuluu itseni lisäksi Luis Herrero, mutta itse levylle tulee useita soittajia.

Levyn tavoitteena on tarjota oivalluksia matkalla maailman ympäri. Toivon mukaan niin levy, kuin tulevat lastenkonsertit ja biisipajatkin auttavat lapsia sanoittamaan itse itseään, lisäävät empatiakykyä, tunnetaitoja, suvaitsevaisuutta ja yleistä hyvinvointia, ja innoittavat niin lapsia kuin heidän vanhempiaankin rohkeasti eri musiikkityylien pariin. Vetämissäni laulupajoissa lapset oppivat ryhmätyötä ja saavat kokemuksen luovasta prosessista niin omakohtaisesti kuin varsinaisen biisintekijänkin toimesta. Levyn kappaleista ”Esikouluun” on tehty yhteistyössä Ylä-Malmin eskarilaisten kanssa.

Työryhmän esittely

Olen Mirkka Paajanen, laulaja-lauluntekijä ja freelancermuusikko, koulutukseltani laulupedagogi (AMK). Olen kiertänyt Suomea lukuisten eturivin artistien kanssa yli kymmenen vuotta. Vuonna 2017 julkaisin ensimmäisen soololevyni ”Että muistaisit saman”, jonka ensipainos myytiin loppuun vuodessa soolokeikkojeni yhteydessä. Olen tehnyt musiikkia myös muille artisteille. Heitä ovat mm. Samuli Edelmann, Suvi Teräsniska, Katri Helena, Neljänsuora, Nomi, Rajaton ja Club for Five.

Keikkailun ja biisien teon ohella opetan biisinkirjoitusta ja pidän laulupajoja erilaisissa oppilaitoksissa, päiväkodeista konservatorioihin. Laulupajoissa haluan auttaa ihmisiä sanoittamaan itseään ja parantamaan ihmisten tunnetaitoja musiikin avulla. Ajattelen, että musiikki tekee hyvää kuulijoilleen: avaa pölyttyneitä käsityksiä ja avaa ovia, joiden takana on myös suurimmat pelot ja toiveet. Musiikki auttaa laittamaan asiat mittasuhteisiin ja havainnoimaan mikä on tärkeää.

Duomme toinen jäsen, suomalais-espanjalainen Luis on musiikillinen monitaituri, jolta onnistuu laulaminen useilla kielillä niin haitarilla, perkussioilla, bassolla kuin kitarallakin itseään säestäen. Basistina hänet voi tunnistaa Jarkko Martikaisen ja Mariskan yhtyeistä sekä mm. Jenni Vartiaisen Ihmisten edessä -levytyksestä


Lahjoituksia 6

Kerätty (min. 2000 €)
Tavoite
5070 € 7570 €

Lahjoita

Hankkeen keräys on päättynyt.