Salon Teatterin Tippukivitapaus -musikaalin mahdollistaminen

Hankkeen esittely

Salon Teatterin 60-vuotisjuhlavuosi käynnistyi ankeissa merkeissä koronapandemian aiheuttamassa poikkeustilassa. Koronamääräysten mukaan esitystoiminta on ollut tauolla 4.12.2020 lähtien, minkä jälkeen Salon Teatterin toiminta on merkittävästi vaikeutunut pääsylipputulojen menetysten vuoksi. Salon Teatteri joutui siirtämään koko perheelle suunnatun Tippukivitapaus-musikaalin jo kertaalleen keväältä 2020 huhtikuulle 2021 koronapandemian leviämisen ehkäisemiseksi. Jotta Salon Teatterin tulevaisuus olisi turvattu ja kykenisimme tuottamaan Tippukivitapaus-musikaalin ensi-iltaan, tarvitsemme apuasi. Avullasi mahdollistetaan Salon Teatterin jatkuvuus ja kriisistä selviäminen näinä aikoina. Tippukivitapaus on ajanmukaista teatteria juuri tämän hetken lapsille ja aikuisille. Teos palkittiin vuoden 2017 parhaana näytelmätekstinä. Riemastuttava tarina saa alkunsa, kun Pikku Kakkosen Yökyöpelit-sarjasta tuttu Mahtimummeli Päätäi Väätäinen saa ensimmäisen agenttitehtävänsä. Tutuksi tulevat mm. ystävykset pikkupapu Seija Soija ja ujo Hujoppi.

Työryhmän esittely

Salon Teatteri on vuonna 1961 perustettu harrastajateatteri, joka toimii ammattijohtoisesti. Tavoitteenamme on tuottaa monipuolista ja korkeatasoista teatteritaidetta, jolla lisätään alueen asukkaiden hyvinvointia, yhteisöllisyyttä ja identiteettiä. Salon Teatteri tekee rohkeaa ja ennakkoluulotonta esitystaidetta, josta meidät tunnetaan muuallakin Suomessa. Salon Teatteri on valittu vuoden harrastajateatteriksi kaksi kertaa, vuosina 2013 ja 2019. Salon Teatteri on yleishyödyllinen yhdistys, jonka tulonlähde koostuu lähes 90-prosenttisesti pääsylipputuloista. Arvojamme ovat Rohkeus, Tinkimättömyys, Kunnioitus, Kannustavuus ja Ilo.


Lahjoituksia 28

Kerätty (min. 200 €)
Tavoite
1110 € 5000 €

Lahjoita

Hankkeen keräys on päättynyt.