Lasse Kallioniemen Äidille - Ooppera

Hankkeen esittely

Projektin tarkoituksena on tuottaa yksinäytöksinen monologiooppera “Äidille”. Oopperan toteuttaa vastavalmistuneiden taiteen ammattilaisten työryhmä. Ooppera on kunnianosoitus kaikille äideille ja erityisesti Anette Raukolan äidille Tuula Raukolalle, jonka tekstit ovat oopperan pohjana.

Ooppera tullaan toteuttamaan Tampereella keväällä 2021 perinteisestä oopperan esitystavasta poiketen elokuvamaisena video- ja äänitaltiointina, jolloin sen voi kokea turvallisesti etänä. Tämä mahdollistaa esityksen helpon levittämisen laajalle yleisölle verkossa tuoden kulttuurielämyksen suoraan ihmisten koteihin. Ooppera julkaistaan 2021 äitienpäivänä ja sitä markkinoidaan laajasti etukäteen, jotta se tavoittaa yleisön.

On tärkeää, että produktio tavoittaa eri ikäisiä ja eri yhteiskuntaluokista olevia katsojia tasapuolisesti. Kynnys katsoa video esimerkiksi omalta puhelimelta on pienempi kuin mennä fyysisesti oopperaan. Näin voidaan murtaa myös ennakkoluuloja taiteen vaikeatajuisuudesta.

Työryhmän esittely

Projektin vastuuhenkilönä, solistina ja libretistinä toimii sopraano Anette Raukola. Vuonna 2020 Anette Raukola valmistui Tampereen ammattikorkeakoulun (TAMK) musiikin kandidaatin tutkinto-ohjelmasta esittävän säveltaiteen linjalta opettajina Ulla Raiskio ja Petri Antikainen. Samana syksynä hän aloitti laulun pedagogiset opinnot Metropolia ammattikorkeakoulussa opettajana Hanna-Leena Haapamäki.

Oopperan säveltäjä Lasse Kallioniemi valmistuu vuonna 2021 TAMK:sta säveltäjäksi. Hänen opettajinaan ovat olleet Sakari Vainikka, Paavo Korpijaakko, Jouni Kaipainen, Jyrki Linjama, Hannu Pohjannoro ja Jonne Valtonen. Hänen musiikkituotantoa lyhyesti: 3 orkesteriteosta, 1 jousiorkesteriteos, 4 jousikvartettoa, 2 lauluteosta, 6-osainen sarja pianokvintetille ja 1 teos elokuvaprojektiin.

Oopperan tuottaja Anniina Lehtipuu on tamperelainen moniosaaja ja tapahtumatuottajan opintojaan viimeistelevä ammattilainen. Hän on toiminut tuotannollisissa tehtävissä hyvin erilaisissa tapahtumissa aina pienistä esityksistä (esim. G. C. Menotti – The Medium -pienoisooppera Hervannan elokuvateatterissa) tuhansien kävijöiden massatapahtumiin (esim. Tampereen Saunapäivä Ratinanniemessä 2019).

Ohjaaja Tuulia Soininen on valmistunut tanssijakoreografiksi Falmouthin yliopistosta. Tanssitaiteen ohella hän tekee myös videotaidetta. Videopuolella hän on erikoistunut ohjaamiseen ja suorittanut audiovisuaalisen alan näyttötutkinnon. Isoimpia ohjaustöitä ovat muun muassa olleet TampereRaw’n kuuden konserttikokonaisuuden nettifestivaali, elokuva-adaptaatio näytelmästä “Sanovat sitä sattumaksi” ja Max Volan musiikkiivideo  “Hyeenat syö  kyyneleitä”.

Työryhmän jäsenet ovat tehneet yhteistyötä jo aiemmissa produktioissa. Oopperan videotaltioinnin suunnittelee ja ohjaa Tuulia Soininen, joka on mm. ohjannut Anette Raukolan ensimmäisen operettivideon “Art is calling for me” kesällä 2020. Linkki videoon löytyy hakemuksen liitteistä. Oopperan tuottajana Humanistisesta ammattikorkeakoulusta kulttuurituottajaksi valmistuva Anniina Lehtipuu on mm. tuottanut Anette Raukolan opinnäytetyön Tampereen ammattikorkeakoulussa. Lisäksi oopperan säveltäjä Lasse Kallioniemi ja Anette Raukola tekevät tällä hetkellä yhdessä musiikkia myös oopperan ulkopuolella.


Lahjoituksia 23

Kerätty (min. 3000 €)
Tavoite
1190 € 13000 €

Lahjoita

Hankkeen keräys on päättynyt.