Lahjoita lapselle harrastus

Hankkeen esittely

 

Turun Jyryn voimistelujaostoon kuuluu lasten ja nuorten liikunta- ja tanssiryhmiä sekä voimistelujoukkueita, joissa lapsille annetaan mahdollisuus harrastaa, liikkua, olla luovia ja harjoitella ryhmässä toimimisen taitoja. Lapsen harrastaminen ja liikkuminen on paras keino ehkäistä sosiaalista syrjäytymistä, ja oma harrastus onkin usein lapselle viikon kohokohta!

Haluamme tarjota harrastusmahdollisuuden harrastaa myös vähävaraisten perheiden lapsille. Haluamme ottaa vastaa ryhmiimme myös ne, jotka eivät pysty harrastuksestaan maksamaan. Lahjoitusvaroin myönnämme stipendejä apua tarvitseville perheille, jotta kaikki lapset saisivat oman harrastuksen ja kaikki lapset pääsisivät toteuttamaan itseään liikkuen. Kulttuurilahjan avulla apua tarvitsevat lapset voivat liikkua oman valintansa mukaan voimistelukouluissa, harrastevoimistelu- ja tanssiryhmissä tai kilpailevissa voimistelujoukkueissa tai käydä pienten lasten liikuntakerhoissa tai vanhempi-lapsiryhmissä.

Työryhmän esittely

Turun Jyry ry on voittoa tavoittelematon ja vapaaehtoistyöhön nojautuva urheiluseura, jonka tavoitteena on järjestää liikuntamahdollisuuksia alueen asukkaille mahdollisimman matalalla kynnyksellä ja edullisella hinnalla. Tarjoamme lapsille mahdollisuuden liikuntaan, voimisteluun ja tanssiin osaavat ohjaajat ja valmentajat tukenaan. Toimintaan kuuluu kaikille avoimia jumppatunteja, perheliikuntaa, lastenryhmiä, kesäleirejä sekä valmennus- ja kilpailutoimintaa tavoitteellisesti harjoitteleville joukkuevoimistelijoille.


Lahjoituksia 15

Kerätty (min. 1000 €)
Tavoite
470 € 5000 €

Lahjoita

Hankkeen keräys on päättynyt.