Poikkitaiteellinen koko perheen kulttuuri- ja taidetapahtuma Kivipankin Satuverstas

Kivinpankin Satuverstas on järjestetty Jämsässä jo vuodesta 2000 alkaen. Tapahtuman pohjana oleva lastenkirjallisuus on ollut kantava voima ja inspiraatioiden lähde vuodesta toiseen. Tiimimme on hiotunut tapahtuman suunnittelussa, järjestelyissä ja toteutuksissa hyväksi. Heikko lenkkimme on kuitenkin tapahtuman rahoitus. Saimme Kulttuurilahja -hankkeen kautta pienen rahallisen avun, jolla hankittiin askartelu- ja maalaustarvikkeita lasten työpajoihin sekä puffettitarvikkeita.

Kahden päivän aikana Satuverstaalla tehtiin n. 125 maalausta, 88 kangaskassia ja 403 erilaista askartelua (mm. helmikoruja, akvaariokollaasi, pajutaulu ja puhallettava lohikäärme).

Onnistuimme tapahtumassa hyvin, vaikka varsinainen hankerahoitus pieneksi jäikin.