#rikotaanhiljaisuus eli teatterilähtöistä Lasten Me Too -kampanjointia alakouluissa

Koronan vuoksi Lasten Me Too -aiheinen kiertuetoimintamme liki pysähtyi, mutta olemme käyneet mm. Tampereella (esitys ja seminaari), Oulussa, Joensuussa ja Rovaniemellä. Tämän lisäksi olemme järjestäneet verkkoseminaareja sekä hybriditoteutuksina lasten ja nuorten lähellä työskenteleville ammattilaisille suunnattuja luentoja. Lokakuussa 2021 kuvattiin Kuusankoskella yläkouluille suunnatusta Korppipäinen mies -esityksestä laadukas taltiointi, jonka oppilashuoltoryhmille suunnattu jakelu aloitetaan loppuvuodesta.

Salaisuus -niminen alakouluille suunnattu esitys on käsikirjoitettu ja sen harjoitukset on alkaneet ms Suukko II -aluksella Helsingin Herttoniemessä. Uuden esityksen ensi-ilta on 26.1.2021.

Lavalla ovat teatteri-ilmaisun ohjaajat Kati Keskihannu, Anitra Penttinen sekä Sanna-Kaisa Hjorth (kaksi kerralaan). Esityksen visuaalisuudesta vastaa muotoilija-artenomi/nukenrakentaja Tytti Nieminen ja säveltäjä-äänisuunnittelijana toimii Henri Kivistö. Valot suunnittelee Esa Kyllönen.

Teeman käsittelyssä asiantuntijoina toimivat mm. kuvataiteilija-poliisi Enna Airik, Traumainformoidun sote- ja ope verkoston aktiivi hammaslääkäri ja terapeutti Kati Sarvela sekä nuorisopsykiatri Mikaela Blomqvist-Lyytikäinen. Ammattiasiantuntijoiden lisäksi teokseen ovat vaikuttaneet lukuisat käsikirjoitusta varten haastatellut kokemusasiantuntijat. Ohjaus on käsikirjoittaja Kati Keskihannun ja nukketeatterikoulutus saadaan palkitulta nukketeatteritaiteilija Merja Pöyhöseltä.

Lisätietoja traumasensitiivisen teatterin työmuodosta:
https://prezi.com/view/lGrlpUWcwcx7jGMEpWu6/

Lisätietoja, valokuvia, kiertueaikataulu jne. kotisivuiltamme:
www.rikotaanhiljaisuus.art