Luovia tekoja ja hyvän mielen taitoja: Satuja, siipiä ja juuria tutkimassa taiteen ja taidekäsityön keinoin.

Hankkeen esittely

Jokaisella on oikeus mielen hyvinvointiin. Tieto lisää hyvinvointia ja oman mielen hallinnan taitoja. Luovuuden käyttö, osallistuminen ja kulttuuriteot ovat yksi tapa hoitaa mieltä ja parantua masennuksesta ja toivottomuudesta. Jokaiselle löytyy oma tapa. Julkaisemalla kirjan ja esittelyvideon näyttelystä Heidi haluaa olla rohkea esimerkki siitä, että meillä kaikilla on lupa olla sellaisia kuin olemme ja vaikuttaa pienilläkin teoilla ja varoilla omaan elämäämme. Avoimuus lisää rohkeutta ja omaa voimaa. Kaikki olemme arvokkaita, omalla tavallamme.

Näyttely ja kirja sopivat kaikille, vauvasta vaariin, mutta erityisesti heille, jotka ovat kiinnostuneet luovuudesta, taiteesta, itsensä kehittämisestä, hyvän mielen taidoista, kierrätyksestä, ITE-taiteesta, oman elämän hallinnasta.

 

 

Työryhmän esittely

Heidi Rannisto-Jolma on pellolainen ITE-taiteilija, joka esittäytyy Villa Vinkkelissä Rovaniemellä näyttelyllään Satumaista – Siivet 17.11.-5.12.2020. Näyttely on syntynyt omakohtaisesta etsinnästä kohti mielen hyvinvointia. Heidin kohdalla iloon ja omaan voimaan sekä vastoinkäymisistä toipumiseen on kiinteästi liittynyt luova työ, taidetyö, taidekäsityö, kohtaaminen.

 


Lahjoituksia 48

Kerätty (min. 1000 €)
Tavoite
2005 € 5000 €

Lahjoita

Hankkeen keräys on päättynyt.