Qero intiaanin vierailu Suomessa

Hankkeen raportti

Hankkeemme toteutui suunnitellusti. Don Alejandro Apaza ja Betty Alvarez Perusta vierailivat Kolilla heinäkuun lopussa sekä antoivat elokuun alussa opetusta Lohjalla, Sammatissa. Apaza ja Betty ovat lämminhenkisiä ihmisiä, jotka kertoivat mielellään q'ero intiaanien kulttuurista ja tavoista. Heidän kanssaan oli todella mielenkiintoista olla. Pyhiinvaellus retki Kolille oli mieleenpainuva, n. 45 henkilöä käveli koko matkan Kolin satamasta Akka-Kolille. Kolilla Don Alejandro, Betty Alvarez ja Juuso Jokiniemi toimittivat Haywariguy seremonian. Seremonialla kunnioitettiin Koli vuorta. Toivottavasti myös suomalaiset oppisivat näkemään Kolin kauneuden lisäksi sen pyhyyden. Vieraamme majoittuivat Uuden tulen keskuksella Sammatissa. Sammatti on kaunista seutua. Suomalainen luonto ja Kolin upeat maisemat tekivät vieraisiimme vaikutuksen.

Miten Kulttuurilahjahanke auttoi toteutuksessa?

Kulttuurilahja hankkeella oli yhdistyksellemme tärkeä merkitys. Saimme näkyvyyttä toiminnallemme. Saimme myös ihmisten tietoisuuteen sen, että teemme kulttuurivaihtoa alkuperäiskansojen kanssa. Annetut lahjoitukset on käytetty vieraidemme matkustus- ja ruokakuluihin. Lämmin Kiitos kaikille tukijoille!

Hankkeen esittely

Vuodesta 1996 toiminut Neljä tuulta tuki ry on tehnyt pitkän taipaleensa aikana tunnetuksi alkuperäiskansojen viisautta. Tapahtumissamme on vieraillut ihmisiä mm. Tiibetistä, Tuvasta, Senegalista, Islannista, Hopi-maasta ja Australiasta.

Tänä vuonna Suomeen tulevat Q’ero intiaani Don Alejandro Apaza sekä Betty Alvarez. Tapaamme Kolilla, Vuoren henki kesäleirillä 24.−28.7.2024. Leiri on kaikille avoin tapahtuma. Tämän lisäksi Don Alejandron voi tavata Lohjalla 2.−3.8.2024. Don Alejandro Apaza tulee kertomaan meille miten elää harmoniassa luonnon ja oman yhteisön kanssa. Tämä opetus on nimeltään ‘Allin Kawsay’/Buen Vivir, joka tarkoittaa ‘Hyvää Elämää’.

Haemme Kulttuurilahja hankkeen kautta tukea vieraidemme matka- ja majoitus kustannuksiin, sillä Neljän tuulta tuki ry on voittoa tavoittelematon toimija. Toimintamme luo suomalaisille mahdollisuuden tutustua muiden maiden henkiseen perintöön ilman, että tarvitsee matkustaa ulkomaille. Tämä on kestävän elämäntavan mukaista.

Työryhmän esittely

Neljä tuulta tuki ry on toiminut vuodesta 1996, vapaaehtoisvoimin. Olemme järjestäneet vuotuisen kesäleirin sekä muita tapahtumia ympäri Suomen. Olemme julkaisseet kirjan ja podcasteja. Toiminnastamme on tehty elokuva, Sata rumpua, vuonna 2017. Yhdistyksen tämänhetkinen puheenjohtaja on Gitta Olenius. Hänen lisäkseen Q’ero intiaani Apazan vierailua Suomeen ovat järjestämässä Juuso Jokiniemi, Virko Kolulahti, Kalle Kuisma, Minna Kankaanpää, Mia Haapasaari ja Juha Kivinen.


Lahjoituksia 8

Kerätty (min. 30 €)
Tavoite
185 € 3000 €

Lahjoita

Hankkeen keräys on päättynyt.