Haaveiden kääntöraide

Kulttuurilahjakeräys tuotti suoraan 830€, johon päälle tuli KSR:n maksama 20% tuki. MInimitavoite oli 800€ ja tavoite 6000€. Tavoitteesta siis jäätiin hyvin paljon. Yksi syy tähän oli varmasti se, että emme pystyneet riittävästi aktivoimaan sosiaalista mediaa ja levittämään viestiä tarpeeski laajalle yleisölle. Ehkä myös itse hanke oli sellainen, että se ei herättänyt tarpeeksi kiinnostusta. Vaikea sanoa.
Toki resurssien puitteissa teimme paljon viestin levittämiseksi sosiaalisessa mediassa. Olimme yhteydessä useisiin järjestöihin, ja lähes kaikki suostuivatkin levittämään viestiä omissa kanavissaan. Sellainen tunne jäi, että käytännössä olisi ilmeisesti pitänyt olla palkattuna joku, joka olisi hoitanut keräyskampanjaa puolipäiväisesti. Tällöin tavoitteet olisi kenties voitu saavuttaa.
Kuitenkin kokoon saatu summa olisi mahdollistanut elokuva valmiiksi saattamisen täysin omin avuin, ilman ostopalveluita erikoisosaamista vaativiin töihin. Tällöin tekninen laatu ei tosin olisi ammattilaistasoa. Kävi kuitenkin niin onnellisesti, että Taike myönsi tammikuussa 7000€ kohdeapurahan elokuva lopputöihin. Yhdessä keräystuoton kanssa se teki mahdolliseksi elokuvan loppuunsaattamisen laadusta tinkimättä. Kulttuurilahjakeräys myös edesauttoi kohdeapurahan saamista.
Aloimme helmikuussa viimeistellä leikkausta ja valmistella muita lopputöihin liittyviä asioita ja pääsimme hyvin liikkeelle. Sitten tuli korona rajoituksineen. Tällä oli heti vaikutusta suoraan itse työhön ja myös epäsuorasti epidemian aiheuttamien muuttuneiden henkilökohtaisten tilanteiden kautta. Työt keskeytyivät. Elokuva olisi valmistunut huhtikuussa 2020. Olemme tehneet suunnitelman, jonka mukaisesti elokuvan pitäisi valmistua syyskuun 2020 lopulla. Tämän pitäisi onnistua myös etäyhteyksiä hyväksikäyttäen, mikäli rajoitukset ovat edelleen voimassa.