Harrastajat takaisin lavalle, Myrskyluodon Maija

Hanke toteutui hienosti. Korona aiheutti harjoitusaikaan mm. etätreenejä ja muita haasteita, mutta se myös syvensi porukkaa. Näytöksiä saatiin pidettyä 12 kpl. Korona aiheutti myös myynnissä haasteita mutta 2982 ihmistä näki Myrskyluodon Maijan. Esitys oli niin suosittu, että aiomme jatkaa samalla ensi vuonna. Harrastajat olivat onnellisia, kun pääsivät jälleen lavalle ja yleisöltä saatiin mahtavaa buustia. Tämä produktio oli siis todella onnistunut. Kulttuurilahjalta saadulla tulolla mahdollistimme markkinointiin sekä harjoitustilan vuokraan liittyviä kuluja.