Poikkitaiteellinen koko perheen kulttuuri- ja taidetapahtuma Kivipankin Satuverstas

Hankkeen esittely

Kivipankin satuverstas on perinteeksi muodostunut lapsiperheille suunnattu poikkitaiteellinen kulttuuritapahtuma. Kaksipäiväinen tapahtuma on toteutettu vuodesta 2000 alkaen joka syksy Jämsän Kivipankilla.

Tapahtuman vankkana kivijalkana toimii suomalainen lastenkirjallisuus. Satuverstas pyrkii tarjoamaan laadukkaan, monipuolisen ja elämyksellisen ohjelman. Työryhmässä valitun kirjailijan tuotantoa työstetään pienissä työpajoissa käyttäen erilaisia ilmaisumuotoja. Pajoissa lapset pääsevät laulamaan, soittamaan, maalaamaan, askartelemaan, tanssimaan, loruilemaan ja osallistumaan satutuokioihin ja pieniin teatteriesityksiin. Ohjaajat ovat ammattitaiteilijoita ja -kasvattajia.

Satuverstas on paikkakuntamme harvoja vuosittain toistuvia lapsiperhetapahtumia. Tapahtumaan on vapaa pääsy ja se onkin kerännyt vuodesta toiseen Kivipankin täyteen innokkaita lapsia ja aikuisia. Koemme, että Satuverstaan ydin on lasten ja perheiden yhdessä tekeminen ja tätä perinnettä haluamme vaalia.

Työryhmän esittely

Työryhmäämme koostuu eri taidealojen ja lasten kanssa työskentelevien ammattilaisista.
Kaisa Aho, Musiikkipedagogi (AMK), Varhaisiänmusiikinopettaja
Liisa Toivola,YTM, Jämsän kaupunginkirjaston informaatikko
Sirkka Heikkinen,Lastentarhanopettaja ja Taide- ja toimintapaja Lilliporin yrittäjä
Marita Mäkinen, palkkasihteeri
Katja Koukkunen, lastentarhanopettaja
Virpi Pohjonen, Sosionomi, teatteri-ilmaisunohjaaja (AMK)
Svetlana Ruoho, Taidemaalari, kuvataiteiden opettaja
Ekaterina Perfiljeva, Sosiologi, maahanmuuttajien kotoutumisohjaaja
Marjo Örn, Lastenhoitaja, kansantanssinohjaaja
Reko Himanen, teatteri-ilmaisunohjaaja


Lahjoituksia 7

Kerätty (min. 100.00 €)
Tavoite
80 € 1120.00 €

Lahjoita

Hankkeen keräys on päättynyt.