Aika meidän tullut on -näytelmä

Hankkeen esittely

Aika meidän tullut on -teatteriesitys sijoittuu torijuhlaan päivänä, jolloin Suomi pääsi ensimmäistä kertaa miesten jalkapallon EM-kilpailuihin. Suomen odotus palkittiin, juhlimassa oli yksi, jonka odotusta ei palkittu. Näytelmä käsittelee turvapaikanhakijoiden epäinhmillisiä odotusaikoja sekä Migrin tekemiä virheitä.

Näytelmän tekemiseen ei olla saatu apurahoja, mutta teeman ajankohtaisuuden ja tärkeyden vuoksi haluamme toteuttaa sen siitä huolimatta. Meidän työryhmämme on kansainvälinen ja äänisuunnittelija ja yksi näyttelijöistämme tekee työnsä etänä Lontoosta käsin.

Esityksemme ohjaaja Erika Eva on Lontoosta valmistunut teatteriohjaaja, joka on erikoistunut fyysiseen teatteriin ja hän käyttää devising menetelmiä, eli rakentaa esityksen kokonaisuuden näyttelijöiden kanssa.

Ekata Theatre on 2017 perustettu teatterikollektiivi, joka tekee ajankohtaista, kantaaottavaa ja monikulttuurista teatteria Lontoossa ja Helsingissä.

Työryhmän esittely

Ekata Theatre on Lontoossa perustettu teatterikollektiivi, jonka perustaja ja taiteellinen johtaja on ohjaaja/koreografi Erika Eva.

Työryhmämme Aika meidän tullut on -produktiossa ovat näyttelijät Farqad Al-juburi, Jalal Hajali ja Durassie Amadu, ohjaaja Erika Eva, äänisuunnittelija Xavier Velastín, teknikko Ali Mosa sekä tuottaja Saaramaria Kuittinen.


Lahjoituksia 7

Kerätty (min. 200 €)
Tavoite
200 € 3000 €

Lahjoita

Hankkeen keräys on päättynyt.