Lahjoita lapselle harrastus
Turun Jyry ry on voittoa tavoittelematon ja vapaaehtoistyöhön nojautuva urheiluseura, jonka tavoitteena on järjestää liikuntamahdollisuuksia alueen asukkaille mahdollisimman matalalla kynnyksellä ja edullisella hinnalla. Tarjoamme lapsille mahdollisuuden liikuntaan, voimisteluun ja tanssiin osaavat ohjaajat ja valmentajat tukenaan. Toimintaan kuuluu kaikille avoimia jumppatunteja, perheliikuntaa, lastenryhmiä, kesäleirejä sekä valmennus- ja kilpailutoimintaa tavoitteellisesti harjoitteleville joukkuevoimistelijoille.
Turun Jyryn voimistelujaostoon kuuluu lasten ja nuorten liikunta- ja tanssiryhmiä sekä voimistelujoukkueita, joissa lapsille annetaan mahdollisuus harrastaa, liikkua, olla luovia ja harjoitella ryhmässä toimimisen taitoja. Lapsen harrastaminen ja liikkuminen on paras keino ehkäistä sosiaalista syrjäytymistä, ja oma harrastus onkin usein lapselle viikon kohokohta!
Kansan sivistysrahaston Kulttuurilahjan ”Lahjoita lapselle harrastus”-keräys Turun Jyryn voimistelujaoston hyväksi järjestettiin 3.12.2018-30.4.2019 ja Kansan sivitysrahaston korotuksen jälkeen seuran käyttöön tilitettiin 564 euroa.
Kesällä 2019 julkaisimme avoimen haun harrastusavutukseen, joka on tarkoitettu sellaisten perheiden lapsille, joilla on perheen taloudellisen tilanteen vuoksi hankaluuksia aloittaa tai jatkaa harrastustaan. Harrastusavuksen haku oli avoinna kaikille seurassamme harrastaville tai sellaiseksi haluaville, ja tukea sai hakea kaikkien lasten harrasteryhmien maksuihin, kilpailevissa voimistelujoukkueissa voimistelevien valmennusmaksuihin sekä kesäleirien maksuihin.
Turun Jyryn voimistelujaoston johtokunta käsitteli hakemukset luottamuksellisesti ja päätti elokuussa 2019 tukea 10-12-vuotiaiden sarjassa voimistelevaa kilpavoimistelijaa 250 eurolla. Summa kattaa voimistelijan kausimaksun, jonka lisäksi voimistelijan perheelle jää maksettavaksi puvuista, koreografioista ja kilpailumatkoista koituvat kustannukset. Perhe koki avustuksen helpottavan tilannetta, jossa ahkeran voimistelijan harrastuksen jatko oli taloudellisten syiden vuoksi jo vaakalaudalla. Lisäksi johtokunta päätti tukea Flex Kids -voimistelujoukkueen voimistelijoita maksamall 178 euron osuuden ”Kohti SM-sarjaa”-harjoitusleiristä.
Koska avustusrahaa oli vielä jäljellä, julkaisimme tammikuussa 2020 uuden avustushaun. Tällä kertaa päätettiin tukea harrasteryhmiin osallistuvia lapsia. Harrastusavustus maksettiin kahdelle lapselle, jotka yhteensä 136 euron avustuksen turvin saavat vapaapaikat koko kevätkauden liikuntaryhmiin.
Kulttuurilahjan mahdollistama harrastusavustus on otettu seurassamme vastaan erittäin positiivisesti. Nekin perheet, jotka eivät ole itse avustusta tarvinneet, ovat suhtautuneet ajatukseen ilolla. Erityistä apua ovat saaneet ne perheet, jotka taloudellisen tilanteensa vuoksi eivät ole pystyneet tarjoamaan lapsilleen mahdollisuutta haluamaansa liikuntaharrastukseen. Olemme kiitollisia Kansan sivistysrahastolle mahdollisuudesta toteuttaa entistä paremmin seuramme ydinajatusta pystyä tarjoamaan kaikille lapsille mahdollisuus harrastaa!