Suomen hauskin mies on kotimainen Suomi 100 -juhlaelokuva

Hankkeen esittely

Elokuva tähtää itsenäisyytemme juhlavuosien ohjelmistoon, sata vuotta sitten tapahtuneen tosikertomuksen pohjalta. Ryhmä pahoin laihtuneita työväenteatterilaisia valmisti Suomen kuninkaan kunniaksi ”huvinäytelmän” Ison Mjölön vankisaaren karuissa olosuhteissa. Jostain he saivat voimaa harjoitella ja esiintyä. Tapaus yhdisti ensi-illassa punavankeja ja valkoisia vartijoita.

Suomen hauskin mies -elokuvan tarinassa joukolle kuolemaantuomittuja työväenteatterin näyttelijöitä tarjotaan tilaisuus välttyä teloitukselta, jos he kirjoittavat, harjoittelevat huvinäytelmän ja esittävät sen, onnistuen viihdyttämään vankileirin komendantin saksalaisvieraita: kenraali von der Goltzia esikuntineen.

Draamaelokuvan tarina on välillä julma, mutta samalla äärimmäisen koskettava. Tarinassa ääripäät: ylevä ja alhainen, kaikkein koskettavin ja kauhistavin viihtyvät vierekkäin. Huumori ja tragiikka ovat kumpikin osa kerronnan genreä ja toimivat siinä toisiaan vahvistaen. Teatterin voima, ystävyys kuolemanpelon ja ihmisarvon kieltämisen olosuhteissa, sovitus ja armo, ovat elokuvan keskeiset teemat. Elokuvalle on tilaus ohi sotaisten juhlarymistelyjen. Se auttaa ymmärtämään Suomessa yhä vallitsevaa kahtiajakoa ja sen seurauksia. Se yksilöi kokemuksen jakautuneen kansan alkuvaiheista ja tekee sen uudenlaisella tavalla.

Työryhmän esittely

Suomen hauskin mies -elokuva on Heikki Kujanpään ja Mikko Reitalan käsikirjoittama täysipitkä elokuva. Myös elokuvan ohjauksesta vastaa Heikki Kujanpää. Elokuva on kuvattu elokuussa 2017 ja ensi-ilta on keväällä 2018.

Rooleissa: Martti Suosalo, Jani Volanen, Paavo Kinnunen, Leena Pöysti, Vesa Vierikko, Jussi Nikkilä, Tommi Eronen, Jussi Lehtonen, Panu Vauhkonen ja Karri (Paleface) Miettinen.


Lahjoituksia 2

Kerätty
Tavoite
20 € 20000 €
Keräys aikaa jäljellä
Päättyy
78 päivää 28.02.2018

Lahjoita

Summa Tällä summalla mahdollistetaan:
10 € elokuvatyöntekijän lounas
20 € irtoviikset avustajalle
50 € työläisen hattu
100 € avainroolin asu