Uuden työväennovellin antologia - Kaarlo Isotalo 100 vuotta

Hankkeen esittely

Merkittävimmän turkulaisen työväenkirjailijan, Kaarlo Isotalon syntymästä tulee tänä vuonna kuluneeksi sata vuotta. Isotalo (1960-1986) on lajinsa viimeinen suuri tekijä. Hän aloitti telakkatyöläisenä ja päätyi jo 1960-luvulla vapaaksi kirjailijaksi.

100-vuotisjuhlan kunniaksi Lounais-Suomen Kirjailijat ry on organisoinut perustajajäsenemme kunniaksi antologiahankkeen ”Uuden työväennovellin antologia”. Tekstejä tarjottiin liki 4000 liuskaa, ja työ kirjaan tulevien novellien valitsemiseksi on käynnissä. Haemme Kulttuurilahjan kautta rahoitusta kirjan julkaisua varten. Kirjaan päätyvistä teksteistä vastaa arvovaltainen raati: kirjan toimittaja Harri Kumpulainen sekä raatilaiset Sirpa Kähkönen, Tuula-Liina Varis ja Kari J. Kettula.

Kirja ”Uuden työväennovellin antologia” julkaistaan Turun Kirjamessuilla syksyllä 2018. Messuilla kuullaan myös Uuden työväenkirjallisuuden paneeli, jolla juhlistetaan kirjailija Isotalon 100-vuotispäivää. Juhlavuosi levittyy ympäri Turkua: suunnitteilla on jo tapahtuma antologian ympärillä sekä ohjelma paikallisradioon.

Tule mukaan tukemaan hanketta ja kunnioittamaan Kaarlo Isotalon elämäntyötä Kulttuurilahjan kautta!

Työryhmän esittely

Lounais-Suomen Kirjailijat ry on elävä yhdistys, joka koostuu kirjailijoista ja sanataiteen ammattilaisista. Kaarlo Isotalon 100-vuotisjuhlan työryhmän kantava ajatus on halu osoittaa, että työväenkirjallisuudella on edelleen paikkansa ja vahva sosiaalinen tarve. Antologian myötä yhdistys haluaa herätellä laajempaa keskustelua työväenkirjallisuudesta ja kirjallisuuden tulevaisuudesta.

Teoksen loppuvaiheen työryhmään kuuluvat kirjan toimittaja Harri Kumpulainen sekä raatilaiset Sirpa Kähkönen, Tuula-Liina Varis ja Kari J. Kettula.


Lahjoituksia 5

Kerätty (min. 500 €)
Tavoite
450 € 6000 €

Lahjoita

Hankkeen keräys on päättynyt.