Hurmaavaa Humppaa -kulttuuripedagoginen hanke lapsille ja nuorille

Hankkeen esittely

Päätavoitteena on jalkauttaa suomalainen kulttuuriperimä ja tanssitoiminta osaksi varhaiskasvatuksen ja koulun toimintaa kouluttamalla paikkojen omaa henkilökuntaa. Omien opettajien ja koulun / päiväkodin oman henkilökunnan kautta kulttuuri tavoittaa myös niitä lapsia ja nuoria, joilla ei ole mahdollisuutta osallistua maksulliseen harrastustoimintaan.

Tanssiperimä esitellään osallistujille lapsi- ja nuorisolähtöisesti ja ajan hengen mukaisesti siten, että siitä löytyy yhtymäkohtia lasten ja nuorten tapaan elää ja olla. Tanssikulttuuriin tutustutaan ikäryhmälle sopivalla tavalla, pienimpien kanssa leikinomaisin keinoin ja mielikuvia hyödyntäen, nuorten kanssa käyttäen opetuksessa heidän omaa musiikkiaan ja valitsemalla tanssityylit ja lajit kohderyhmälle sopiviksi.

Työryhmän esittely

Hurmaavaa Humppaa -työryhmän jäsenet, Liisa Kontturi-Paasikko ja Elisa Ahonen ovat tanssin ammattilaisia, joiden sydämen asiana on suomalaisen paritanssikulttuurin elävänä pitäminen ja sen vieminen eteenpäin tuleville sukupolville. Pääomaa tätä varten on kertynyt vuosien yhteistyön ja erilaisten yhteisten tanssikasvatusprojektien kautta.

Työryhmän jäsenet haluavat tämän ”hyvän mielen hankkeen” myötä tuoda oman kortensa kekoon suomalaisen paritanssikulttuurin säilyttämisen eteen ja ovat valmiita tekemään hankkeen isolla sydämellä.

Työryhmän vastuuhenkilö Liisa Kontturi-Paasikko on pitkänlinjan tanssin ammattilainen, joka on tehnyt merkittävimmän työuransa Oulussa tanssin ammatillisen koulutuksen opettajana (1991-2018) ja ollut mukana luomassa ja kehittämässä Kiddiejam -lastentanssin opetuksen konseptia, jonka kautta on koulutettu kentälle jo satoja ohjaajia.

Opettaja-lehti teki Kontturi-Paasikosta haastettelun:

Open tarina: Tanssii opettajien kanssa

Elisa Ahonen on Kiddiejam -konseptin kouluttaja ja vastaa nykyään tämän konseptin sisällön tuottamisesta. Konseptissa on mukana sekä nykypäivän tanssityylejä että suomalaisten oman kulttuuriperimän mukaisia paritansseja lapsille sovellettuina.

Karoliina Koivuniemi on työryhmän organisaattori ja puuhanainen, joka huolehtii siitä hankkeen visuaalisen ilmeen luomisesta, markkinoinnista, käytännön asioista ja palautteen keräämisestä.


Lahjoituksia 1

Kerätty (min. 500 €)
Tavoite
5 € 5000 €
Keräys aikaa jäljellä
Päättyy
69 päivää 30.06.2021

Lahjoita

Summa Tällä summalla mahdollistetaan:
50 € Tanssituokio lahjoittajan valitsemaan (matkustus yms.rajoitukset huomioiden) päiväkotiin tai peruskouluun
100 € Tanssituokio valitussa yksikössä ja henkilökunnan perehdyttäminen käytettyyn materiaaliin.
150 € Tanssituokio valitussa yksikössä, henkilökunnan perehdyttäminen ja heille valmis materiaali käyttöön.
1500 € Yhden päivän (8x45min) koulutus kunnan päivähoidon tai peruskoulun henkilökunnan kouluttaminen (sisältää demotunteja, valmista materiaalia ja tutor avun käyttöön).