Ensimmäinen shamanistinen kokoontuminen ja konferenssi Suomessa 19.–22.8.2021

Hankkeen esittely

Tapahtuma on kaikille niille, joita shamanismi kiinnostaa; shamanismi täydentävänä hoitomuotona, osana kulttuuria tai esivanhempiemme perintöä; osana seremonioita, tulevaa ja nykyhetkeä tahi elämänpolkuna kauniissa maailmassamme.

Shamanismi on ihmiskunnan vanhin hengellisen harjoittamisen muoto; perinne parantamiseen, ongelmien ratkaisuun ja tasapainon ylläpitämiseen yksilössä, yhteisössä ja suhteessa Luontoon. Juuret ovat animismissa. Shamanismi on osa koko maailman henkistä perintöä ja kulttuuria, joka voidaan löytää jossakin muodossaan kaikista kulttuureista eri aikoina maailmanlaajuisesti. Shamanismi on kymmeniä tuhansia vuosia vanha parannusmenetelmä, Se on tietoista käsitystä siitä, että kaikella on sielu ja kaikki on elävää.

Luvassa on neljä päivää seremonioita, opetusta, kädentaidetta, tanssia, laulua, työskentelyä Äiti Maan kanssa sekä maukasta ruokaa ja hyvää seuraa. Kaikki tapahtuman työpajat, muut akaktiviteetit, tanssit ja konsertit perustuvat shamanismiin.

Työryhmän esittely

Christiana Aro-Harle on hankkeen tuottaja. Hän on työskennellyt shamanistisesti ja shamanismin parissa vuodesta 1991 lähtien. Christiana on järjestänyt erilaisia kansainvälisiä festivaaleja ja konferensseja. Hän on koulutettu mehiläishoitaja, musiikkiterapeutti, Breathwork Therapist. Christiana on käynyt Women’s Consciousness & Equality -koulutuksen.
https://solavoima.fi/fi/christianasta/
https://www.facebook.com/ChristinannaHarle

Juha Kuurajärvi on puutarhuri, datanomi ja muusikko sekä säveltäjä. Hän on tehnyt n. 7 vuotta töitä Kaustinen Folk Music Festivalin tuotantopäällikkönä. Juha opiskelee musiikkitiedettä Jyväskylän yliopistossa ja musiikkiterapiaa Jyväskylän avoimessa yliopistossa. Hän on harjoittanut shamanismia 4 vuotta. Juha Kuurajärvi on Vibrac-hoitaja sekä kuoronjohtaja.
https://iloluonto.fi/juha/
https://www.facebook.com/iloaluonnosta

Hanna Ojanen on kuvataiteilija ja fytoterapeutti, joka on harjoittanut shamanismia yli 10-vuotta ja toimii shamanistisena neuvonantajana sekä kurssien ja tapahtumien vetäjänä. Hanna on myös äänihoitaja.
https://www.luovapolku.fi/hanna (https://www.luovapolku.fi/hanna)
https://www.facebook.com/luovapolku (https://www.facebook.com/luovapolku)”

Shamaaniseura on verkosto heille, jotka työskentelevät shamanistisesti itsensä tai muiden hyväksi ja jotka ovat kiinnostuneita shamanismin käytännöllisistä tai eettisistä sovelluksista nyky-yhteiskunnassa. Verkosto on myös heille, jotka haluavat tietoa menneestä ja nykyisestä shamanismista ja siihen liittyvistä asioista –artikkeleista kursseihin ja jotka haluavat antaa tukea ja osallistua nykyiseen shamanistisista käytännöistä kasvavaan tietämykseen joko tutkimuksen tai henkilökohtaisen kokemuksen kautta sekä haluavat jakaa tuon tietämyksen muiden kanssa


Lahjoituksia 3

Kerätty (min. 5000 €)
Tavoite
110 € 11000 €

Lahjoita

Hankkeen keräys on päättynyt.