Timoantti Lintunen - erityistaiteen kirja ja näyttely

Hankkeen esittely

Olen Timoantti Lintunen, Timppa. Vuonna 2006 elämäni suunta muuttui. Sain onnettomuuden seurauksena aivovaurion, joka vammautti pahoin. Ensin tuntui, että elämä loppui, mutta se vain alkoi uudenlaisena. Kuntoutuksessani hyödynnettiin taideterapiaa. Se avasi silmäni näkemään värit, viivan ja vauhdin. Minusta kouliintui kuvataitelija, erityistaiteilijoiksi meitä kutsutaan.

Olen osallistunut lukuisiin yhteisnäyttelyihin ja pitänyt omia näyttelyitä. Työni on voittanut erityistaiteen Kaarisilta Biennalen pääpalkinnon vuonna 2015. Töitäni on useissa kokoelmissa. 2019 minulla tulee täyteen 10 vuotta kuvataitelijana. Teen yhteistyössä toimittaja Kaisa Viitasen kanssa kirjan, joka kertoo teoksistani ja taitelijan opinvuosistani. Järjestän myös laajan yksityisnäyttelyn. Vaikka kyseessä on henkilökohtainen juhlavuoteni, haluan kirjalla ja näyttelyllä antaa painoa rohkeille ratkaisuille, kovalle työlle ja uuden oppimisen ilolle. Kirjani ja näyttelyni ovat samalla kunnianosoitus erityistaiteelle.

 

Työryhmän esittely

Timoantti ”Timppa” Lintunen on 53-vuotias porvoolainen kuvataiteilija. Hänen elämäänsä hallitsee kuvataiteen ohella onnettomuusperäinen aivovaurio, minkä vuoksi hänen värikkäät, vauhdikkaat ja monia eri tekniikoita hyödyntävät taideteoksensa luokitellaan erityistaiteeksi. Timpan elämää helpottaa äiti Oili Haapavaara, joka majoittaa, muonittaa ja myös osin kustantaa taiteen tekemisen kuluja. Siis oikea arkipäivän mesenaatti.

Kaksikon rakkaana haaveena on pitkään ollut juhlistaa Timpan 10-vuotista taitelijan uraa kirjalla ja yksityisnäyttelyllä vuonna 2019. Kirjan ja näyttelyn on tarkoitus kertoa kuvien ja puheiden kautta taiteilijaksi kasvamisesta, mutta samalla niiden toivotaan avaavan silmiä siihen, millaista on opiskella ja työskennellä silloin, kun kaikessa tekemisessä on mukana vaikea vamma.


Lahjoituksia 29

Kerätty (min. 4500 €)
Tavoite
2050 € 8000 €

Lahjoita

Hankkeen keräys on päättynyt.