House of Halo
Pilotoimamme House of Halo tapahtuma toteutui suunnitelmien mukaisesti 11.3. lauantaina Tampereella tapahtumatila foundation tiloissa. Ohjelmaan osallistuivat kolme designeria malleineen, tanssiryhmä, burleskitaiteilija, yksi vj työparinsa avustamana ja kolme djtä. Hankkeen tarkoituksena oli suunnitella ja toteuttaa monitaiteellinen hitaaseen muotiin keskittyvä uniikki tapahtuma osaksi kaupungin kulttuuritarjontaa. Vaikka päiväksi valikoitunut 11.3. oli kaupungissa vilkas – muotinäytösten aikaan tapahtuman maksimikapasiteetti oli täynnä – saimme siis kaikki paikan täytettyä ja liput myytyä. Tämä oli tietenkin tärkein tavoitteemme.
Toinen tärkeä tavoitteemme oli monipuolistaa yhteistyötä ja verkostoitua alalla – olemme tapahtumassa toimineiden ja auttaneiden kanssa suunnittelemassa tulevaa ja kokoamassa isompaa työryhmää.
Kaiken kaikkiaan saamamme palautteen perusteella onnistuimme inspiroimaan , tarjoamaan jotain uudenlaista ja toteuttamaan suunnitellun kokonaisuuden. Olemme olleet erittäin tyytyväisiä ja pyytäneet kävijäpalautteen.
Hankkeen tunnelmia pääsee näkemään House of Halo tapahtuman instagram sivulla – houseofhvlo