Normipäivä @Hamina Bastioni -nuortentapahtuma

Hankkeen raportti

Normipäivä @Hamina Bastioni- nuortentapahtuma oli menestys. Tapahtuma pääsi reilusti sille asetettuun kävijätavoitteeseen ja illan aikana Hamina Bastionissa vieraili yhteensä noin 1200 kävijää! Yleisö, vierailevat artistit sekä oma työryhmä diggailivat erittäin paljon, hyvä meisinki! Hankkeessa oli mukana reilu 30 nuorta tekijää, joista kaikki saivat monipuolista kokemusta tapahtumajärjestämisestä niin tuotannon kuin tapahtuman käytännön toteutuksen osalta. Paljon on myös kehitettävää mm. järjestöjen mukaansaamisessa. Työtä ja kehittämistä siis jatketaan ja kolmas Normipäivä- tapahtuma tulee valtaamaan Montunpohjan 2.8.2019 perjantaina.

Miten Kulttuurilahjahanke auttoi toteutuksessa?

Työryhmä haluaa kiittää kaikkia yhteistyökumppaneita, yleisöä sekä erityisesti tässä yhteydessä myös Kulttuurilahjan lahjoittajia! Jatketaan tärkeetä duunia haminalaisen nuorison hyvinvoinnin eteen!

Hankkeen esittely

Haminan nuorisovaltuusto ja nuorisopalvelut järjestävät Normipäivä @Hamina Bastioni- nuortentapahtuman toista kertaa torstaina 9.8.2018.

Haminassa on kyselyjen perusteella suuri tarve nuorten tapahtumille ja tähän pyrimme osaltamme vastaamaan. Tänä vuonna lavan ottaa haltuun räppärit HesaÄijä ja Mäkki, lauteet lämmittää XFactorista tuttu paikallinen Ella Tepponen ja kisat juontaa kotkalaislähtöinen Johanna von Hertzen. Lisäksi lavalle nousee huhtikuussa järjestettävän bändikilpailun voittaja sekä DJ Häyhä. Mukana tulee olemaan myös paikallisia nuorisojärjestöjä sekä oheisohjelmaa kännilaseista sumopukuihin.

Lähes kaikista tapahtumista syntyy kuluja ja niin meidänkin. Artisti, tekniikka,tila, markkinointi ja oikeastaan vähän kaikki maksaa rahaa. Kokeillaan sponsoroinnin ohelle jotain uutta ja katsotaan miten toimii. Lähe hei siäkii mukaan tukemaan hyvää juttua haminalaisten nuorten hyväksi!

Tapahtuma on päihteetön, ikärajaton ja sinne on vapaa pääsy!

Työryhmän esittely

Haminan nuorisovaltuuston asettama noin 13-20 vuotiaista nuorista koostuva Normipäivä -työryhmä vastaa kokonaisvaltaisesti Normipäivä @Hamina Bastioni -tapahtuman tuotannosta. Tapahtumapäivänä tiimin koko kasvaa lähes 50 henkeen. Ryhmän oikeana kätenä toimii Haminan nuorisopalveluiden osallisuustyöntekijä sekä lisäksi kulttuurituotannon ammattilainen Hanna-Kaisa Lähde sekä Haminan kaupungin Vetovoimapaveluiden #teambastioni


Lahjoituksia 17

Kerätty (min. 500 €)
Tavoite
430 € 10000 €

Lahjoita

Hankkeen keräys on päättynyt.