Värinautit tuo taidekasvatuksen jokaiseen kotiin ja kouluun

Hankkeen esittely

Lastenkulttuurin parissa jo vuodesta 2010 toiminut Värinautit työryhmä haluaa tuottaa laadukasta materiaalia lapsille ja jakaa sitä ilmaiseksi nettisivuillaan www.varinautit.fi. Värinauttien maailmassa aito kohtaaminen, hupaisat tapahtumat, ilo ja värikkyys ovat tärkeässä roolissa. Värinauttien materiaalin avulla pyritään näitä piirteitä tuomaan myös osaksi tavallista arkea. Materiaali on toiminnallista, tutkivaa, luovaa ja oppiainerajat ylittävää ja sopii käytettäväksi yhtä lailla kotona viikonlopun viettona kuin kouluissa ja kerhoissa.

Vuonna 2017 Värinauteilla on tiedossa useita projekteja. ”Värinauttien aakkoset” sisältää tarinan, värityskuvan ja useita monipuolisia tehtäviä jokaisesta suomen kielen kirjaimesta ja on myös osa Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmaa. Syksyllä Värinautit julkaisevat “Värinauttien numerot”. Lisäksi Värinauttien joulukalenteri on luvassa nyt jo kuudetta kertaa. Näiden lisäksi Värinauttien työryhmä ideoi ja suunnittelee jatkuvasti uusia projekteja.

Työryhmän esittely

Värinautit ovat kahden luokanopettajan Anni Pöyhösen ja Mona Paalasen vuonna 2010 perustava lastenkulttuurin ja taidekasvatuksen kentällä toimiva työryhmä. Paalanen ja Pöyhönen ovat vuosien saatossa tehneet erilaisia työtehtäviä Värinautteina suomalaisen lastenkulttuurin ja taidekasvatuksen kentällä. Työryhmän tavoitteena on luoda vuorovaikutustilanteita lapsen ja aikuisen välille, jossa lapsen oma ääni ja kädenjälki pääsevät esille. Työryhmä on herättänyt eloon Värinauttien fiktiivisen maailman Utin, jossa asuu Värinautti Annu ja Unna Autin lisäksi myös muita kiehtovia hahmoja.

Värinauttien maailmaan tutustutaan Pöyhösen upeiden värityskuvien ja Paalasen kiehtovien tarinoiden avulla. Yhdessä Paalanen ja Pöyhönen suunnittelevat erilaisia oppiainerajat ylittäviä tehtäviä.

Vuonna 2016 Värinautit perustivat nettisivut osoitteeseen www.varinautit.fi, jossa työryhmä jakaa ilmaiseksi taidekasvatus- ja oppimateriaalia. Materiaali sisältää tarinoitaja värityskuvia Värinauttien maailmasta sekä monipuolisesti luovia ja tutkivia tehtäviä. Värinauttien materiaali sopii kaiken ikäisille lapsille ja sitä voi käyttää sekä kotona että koulussa.


Lahjoituksia 5

Kerätty
Tavoite
100 € 700 €

Lahjoita

Hankkeen keräys on päättynyt.